Matkamme jatkui ehkä delfiinien seurassa, tai niin ainakin haluan uskoa, kohti kahta Välimeren saarta. Vielä viimeinen vilkaisu taakse maantereelle ja sitten katse kohti keulan takana välkkyvää merta.
Maston pieni keltapunainen lippu jaksoi liputtaa kohteliaasti isänmaalleen koko matkan.
Matka mantereen helmasta Ibizan lahdenpoukamaan kesti vajaan vuorokauden. Pilvettömällä taivaalla aurinko teki matkaansa kohti veden pintaa, kunnes se vajosi aaltoihin kaikessa hiljaisuudessa.
Jäljelle jäi hiipuva keltainen valo, joka paljasti taivaalla tuikkivat tähdet. Sanattomana ja omaa pienuuttani pohtien pääsin näkemään huikaisevan hienon tähtitaivaan. Sellainen jos olisi nähtävissä joka yönä ei taitaisi nukkumisesta tulla yhtään mitään.
Yö meni hiljaisuudessa ja edetessä, teen ja torkkujen voimin. Onneksi kapteenin voimat olivat paremmat kuin omani, olisi jäänyt Ibizan ranta sinä yönä näkemättä.
Aamuyöllä auringonkajon jo saavuttaessaan meitä ohitimme reikäisen kallion (josta ehkä kuvaa myöhemmin) ja ankkuroiduimme lahdenpohjukkaan hiljaisuudessa (jonka rikkoi kymmenien kilojen kettingin vieno solahdus kirkkaaseen veteen..). Painuin sisälle merisairaiden, mutta unisten matkalaisten seuraan, ja ummistin vihdoin silmäni, peläten unohtavani loistavan, reikäisen taivaan. Edes digitaalimuistini ei minua voinut auttaa, sillä liikkuvassa veneessä ei juuri pimeässä kuvia oteta. Sääli.
2 kommenttia:
whii, se on kirjotellu matkasta! :) tuttuja kuvia ;) ja eikö ookin hyvä kirja, vähän erilainen :P
pian lisää :P
Lähetä kommentti