Keltaisia lehtiä

Keltainen lokakuu. Ruska rapistelee puissa. Se kiipeilee pitkin puun uurteista runkoa, tarraa pienillä kynsillään sen pintaan. Se loikkaa oksalta toiselle ja saa keltaisen kirjavat lehdet varisemaan puusta, saaden lehtisateen paljastamaan sen olinpaikan. Se tiputtelee lehtiä päällesi, nauttien saamastaan huomiosta, nauttien siitä, että saa sinut tuntemaan itsesi lapseksi, saaden sinut ojentamaan kätesi ja nappaamaan lehtiä ilmasta. Kyllästyttyään se ottaa vauhtia ja loikkaa tyytyväisenä seuraavaan puuhun, katselemaan rauhassa sinun kahlaamistasi lehtikinoksissa, katselemaan kuinka keräät ja potkiskelet värikkäitä rapisevia lehtiä ja mietit missä välissä syksy oikein ehti jo näin pitkälle.

Usvaa merellä

Jäätynyt kaste nurmikolla, välkettä aamuauringossa. Syksyinen usva venyttelee pehmeitä siipiään pimeydessä. Se nousee valkeille siivilleen ja lentää hiljaa rantojen yllä, etsien sopivaa laskeutumispaikkaa. Ne peittävät alleen natisevan laiturin, tyynen veden, liukkaat rantakivet, nauttien aamuauringon säteistä, keräten uusia voimia nousta ilmaan ja piiloutua taas päiväksi. Ne kerääntyvät laiturille, tepastelevat rannalla, istuvat talojen räystäillä katselemassa nukkuvaa valtakuntaa. Lopulta ne nousevat yhteisestä päätöksestä ilmaan kerääntyen parveksi taivaalle, kadoten aamuauringon tieltä, vapauttaen pysähtyneeltä tuntuvan ajan, vapauttaen maan hiljaisesta odotuksesta.