Elokuussa ehtii vielä... 1.osa

ainakin päivittämään blogia :) joten täältä pesee.

Vietin helteiset heinäkuun kaksi viikkoa Etelän auringossa. Tarkempi sijainti olisi kutakuinkin Alicance/Formentera/Almerimar-akselilla, mutta koska olinpaikkamme vaihtui päivittäin ja Espanjan (meri)rajojen sisällä pysyttiin, ei tuolla paikalla taida oikein olla merkitystä. Haaveena oli pitää jonkinlaista kuvapäiväkirjaa, mutta aika vierähti, ja kuvat jäivät laittamatta. Sateisen harmaan illan piristyksesti (ja siksi, että tekemättömät suunnitelmat kalvavat mieltä) kaivoin digitaalimuistini (kameran) vihdoin esille, ja yritän jakaa edes osan helteisistä merimuistoni.

Reissu alkoi siis lentomatkalla Alicanteen. Koitin vangita tilkkutäkkimaisemasta edes pienen palan, vaikka eihän näkymä kameran läpi koskaan vastaa todellista.



Niinkuin aina, siirtyminen tästä maasta toiseen maahan tuntui kestävän kokonaisen päivän. Yleensä vielä matkalle lähdetään kesken unien ja olo on sen mukainen.. Alicantessa vastassa oli epätodellinen lämpö- ja kosteus, joka asteli tyynesti lentokoneeseen avonaisesta ovesta ohi jonottavien matkustajien, odotti kanssamme laukkuja (miten oma matkalaukku voikin aina olla viimeinen?), oli meitä vastassa odotusaulassa, lyöttäytyi taksin takapenkille kanssamme ja seurasi meitä koko matkan. Vain muutamana varhaisena aamuna se tuntui tiivistyneen veneiden kansille ja ulos unohtuneille pyyhkeille, vain noustakseen taas seuraamaan jokaista liikettämme.

Etelässä pimeys saapuu yllättäen, ei niinkuin meillä täällä hiljaa ja viipyillen, ja Alicante esittäytyi meille kauniina, pimeänä ja eläväisenä. Satama on valtava. Sinne sanotaan mahtuvan 2000 venettä. Sen rannalla kulkijaa odottavat katutaiteilijat, kojut, lukemattomat ravintolat ja sisäänheittäjät (osa taitaviakin), välkkyvä casino ja iltaansa viettävät asukkaat. Satamasta löytyi valtavia aluksia, ja osan omistajat pääsivätkin autoillaan aivan veneiden viereen - laiturit olivat ainakin kahden auton levyiset.



Aamu valkeni lämmössä, ja hiljaisuudessa. Etelässä ihmiset tuntuvat elävän aivan eri rytmissä kuin meillä täällä.




Otimme suunnan merelle päämääränä Ibiza. Sinne on kuitenkin melkoisesti matkaa, ja aikaakin matkaan meni jonkun verran. Vaikka matkalla olikin päämäärä oli kuitenkin itse matka koko matkamme päämäärä. Ja digitaalimuisti oli ahkerasti käytössä.



Valkolainen Suomenlippumme herätti kummastusta ja ihmetystä lähes jokapaikassa, vaikka hienosti se sopi sinistä vettä ja kirkasta taivasta vasten heilumaan.

Henkilökohtaisesti odotin matkalta auringon, lämmön ja vaikuttavien maisemien lisäksi jotain tarunhohtoista, meidän toiveista riippumatonta ja todellisuudesta poikkeavaa. Delfiinejä. Ja sellaisen myös näin.



Delfiinit ovat käsittämättömän nopeita. Hetkessä ne olivat uineet meitä kohti, ihastuttaneet meitä ja kadonneet taas turkoosinsinisen veden aaltoihin. Me jäimme niille sijoillemme ihmettelemään ja odottamaan uutta tapaamista.