maanantai 14. kesäkuuta 2010

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Pihalla

Kesäisellä pihalla riittää ihmeteltävää..



Kukkia..



Pihapuun pieniä ihmeitä...



Lisää kukkia..







Aina yhtä jännittäviä kaivoja. Välillä niistä ollaan kiinnostuneita, välillä ne ovat pelottavia ja ne täytyy kiertää mahdollisimman kaukaa..



Ja hävyttömiä ohikulkijoita, joille täytyy edes kohteliasuudesta vähän haukkua..

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Eläimiä osa2

Eläimellinen teema jatkui myös viikonloppuna. Sunnuntaina käytiin ihailemassa Korkeasaaren eläimiä. Ilmakin oli sopivan viileä, mutta aurinkoinen, ja lähes kaikki eläimet olivat liikenteessä.


Tiikerit löntystelivät ahkerina. Kyllä ne on isoja!


Nämä veikeät alpakan sukulaiset eivät juuri töllistelijöistä välittäneet..

Merikotkat olivat saaneet uuden hienon aitauksen (vai aviaarioksiko lintujen "aitauksia" kutsutaan..).

Nämä linnut selvästikin nauttivat saamastaan huomiosta. Ja huomiotta jättämisen ne kyllä ilmaisevat kohteliaan äänekkäästi..


Pikkuinen varpuspöllö selvästi ihmetteli puiden oksille joutuneita hiiriä..

Juuri kuoriutuneet riikinkukon poikaset ihmettelivät emon touhuja vanhassa karhuluolassa.

Flamingoja ei näkynyt, mutta muita punaisia lintuja kylläki.

Uudessa rakennuksessa oli useita lajeja apinoita ja papukaijoja...

...ja muutama kalakin.

Tukaani oli yksi lemppareista.

Myös hanhet olivat asettuneet saarelle taloksi.

Jenkki-mainoksen kameleilla oli karvanlähtöaika.

Ilvekset osasivat ottaa lunkisti..

..toisin kuin niiden pilkullinen sukulainen.